ARRGGGH!! Kaikki älykkyystestit on ihan slovosotšetanien (suom. sanaliitto: venäjän syntaksin kenties raivostuttavin käsite, sopii käytettäväksi kirosanan sijasta) ärsyttäviä! Oon torstaista asti koittanut selvittää, miten langan saa vedettyä kolmen neliön jokaisen sivun läpi kerran. Menee yöunet ja mielenterveys! Eksyin torstai-iltana siis yläkerran naapuriin istumaan iltaa, pelailemaan sanakirja-aliasta ja muuten vaan hengaamaan, ja V jätti mokoman tehtävän ratkaistavaksi. Sitähän ratkottiin vielä kolmen aikaa aamuyölläkin, mikä ei kesken kouluviikon ole kaikkein parhaita tapoja viettää yötään.

Täällä on paljon ihmisiä nyt kun filologitkin on täällä. Se on ihan mukavaa. Paitsi että oon puolenkymmentä kertaa meinannut mennä tunnille väärään luokkaan (pitäisi joskus ehkä koittaa mennä ajoissa, niin vois seurata mihin muut menee…) kun opetus ei enää olekaan aina siinä yhdessä ja samassa luokassa. Paras saavutus oli mennä kurkkimaan peräkkäin kolmeen väärään luokkaan. Viimeisestä tuli opettaja sitten ystävällisesti ohjaamaan mut oikeeseen paikkaan. Perjantaina kansainvälisen osaston joku sihteeri vei mut ja A:n ihan ovelle asti oikeeseen luokkaan. Pitäisköhän olla noloissaan…

Perjantaina tein historiaa ja uskaltauduin ensimmäistä kertaa stolovajaan eli yliopiston ruokalaan. Se oli yllättävän siisti, eikä kovin kalliskaan. Ja perunamuussi oli hyvää. Siihen ne hyvät puolet sitten loppuikin. Keiton seassa oli jotain pirstaleisia luita, joitten ympärillä oli kai tarkoitus olla lihaa, ja kalasta puolet oli ruotoja. Ja teehen oli lykätty varmaan kaksi ruokalusikallista sokeria. Taidan jatkaa meidän omilla sosiaalikokkauksilla.

Stolovajasta tullessa nähtiin, kun yhden pihapiirin rakennuksen seinästä maalattiin graffiteja piiloon, ja kunnon turisteina mentiin ”salaa” kuvaamaan. S sai kuvan salaa, mutta mun kameraan tallentui maalarin hölmistyneen näköinen ilme. Kipitettiin nopsaan pois ja koitettiin näyttää siltä ettei me mitään tehty. Maalarin kaveri huusi perään, että ei saa kuvata.

Sen jälkeen käytiin ”vähän” ostoksilla.

Illalla naapurin venäläisessä asuntolassa asuvilla filologeilla oli illanistujaiset, jossa käytiin N:n kanssa pyörähtämässä. Alakerran babuška näytti hieman epäilevältä, kun seitsemän ihmistä höökää ovelle, eikä kukaan tiedä minkä numeroiseen tai edes kenen huoneeseen ollaan menossa. Mummo sitten näytti nimilistaa, ja sieltä löytyi pari tuttua nimeä, ja päästiin sisään, mutta meidän kulkuluvat täti otti talteen. Olen ikionnellinen, etten joutunut venäläisten asuntolaan! Se oli sokkeloinen, hämärä ja likainen. Huoneissa ei ole keittiöitä, vaan tarjolla on kerroskeittiöt, joitten varustukseen kuuluu pari hellaa. Ilmeisesti kaikissa huoneissa ei ole edes vessaa tai suihkua, koska sosiaalisellaisiakin oli käytävän varrella. Ja ah, missä kunnossa. Jääkaapit on kuulemma ostettu ulkomaalaisia opiskelijoita varten, eli venäläisillä opiskelijoilla ei ole edes niitä. En taida enää valittaa jostain TOASin asuntojen pikku puutteista, enkä ehkä edes meidän kansainvälisen asuntolan (vaikka täältä taas päivänä eräänä katkesi sähköt ja keittiön viemäri tulvi eilen jälleen lattialle).

 

Koitti lauantaiaamu, ja urhoollisesti lähti väsynyt opiskelijoiden joukkio tarpomaan läpi tuulen ja tuiskun kohti setä Leninin ylvästä muistomerkkiä. Noin puolen kilometrin päässä yliopistolta sijaitsevalla Leninin aukiolla siis odotti bussi, jolla lähdettiin köröttelemään kohti Moskovaa. Samalla bussilla kulki suomalaisten ja enkkujen lisäksi myös joukkio paikallisia täti-ihmisiä. Opas papatti ilmeisesti lähes tauotta koko menomatkan. Melko pian lakkasin kuuntelemasta ja katselin vaan maisemia, enkä kovin kauaa jatkanut sitäkään, vaan otin torkut. Hieman ennen Moskovaa pysähdyttiin MacDonaldsiin vessaan (oli ehkä siihen mennessä paras julkinen vessa missä oon täällä käynyt). Oli vähän epäselvää oliko siellä tarkoitus syödä myös lounasta (mikä tuntui hieman hämmentävältä ajatukselta kymmenen aikaan aamulla), joten otin varmuuden vuoksi ranskalaiset. S:n kanssa ei meinattu löytää oikeeta bussia vaan kuikuiltiin jonkun toisen ikkunasta sisään, jossa olikin sitten vaan mummoväkeä.

Moskova vaikutti jättimäiseltä, muttei mitenkään ihmeellisen hienolta. Iso, likainen kaupunki, jossa on liikaa kaikkea. Okei, likainen vaikutelma saattoi johtua myös bussin rapaisista ikkunoista ja karmeesta säästä. Käytiin katsastamassa punainen tori, jossa kommunistipuolueella oli meneillään jonkinlainen minikokoinen marssi (noin 15 ihmisen voimin) punaisine lippuineen. Olihan se komia tori ja voinpa sanoa käyneeni, mutta pitänee tulla joskus uudestaan paremmalla säällä, niin tunnelma saattaa olla vähän korkeammalla. Lenin-setäkään ei ollut kotona, vaan balsamoitavana. Siitä auringon poissaolokin ehkä johtui. Kuvailtiin myös Kremlin ikuista tulta, ja minä pikku anarkisti aloin tietysti heti miettiä mitä tapahtuisi jos sen kävisi sammuttamassa. Pyöriiköhän siellä paljon terroristeja yrittämässä? Sitä miettiessä muu joukko oli ehtinyt jo hukkua kulman taakse, mutta onneksi oli S kaverina niin ei päässyt paniikki iskemään.

Päästiin lopulta kylmästä hytisemästä turvatarkastuksen kautta ja etuilevien mummojen seasta sisälle Kremliin balettiin. Sali oli ISO, mutta yllättävän pelkistetysti ”sisustettu”. Käytiin S:n kanssa kurkkimassa montussa istuvaa orkesteria. Voisin ruveta isona viulistiksi.

Baletti oli siis Joutsenlampi, ja se oli u p e a ! Tarina jäi vähän ehkä hämäräksi, mutta asiaa auttoi J:n väliajalla ostama ohjelmalehtinen, jossa juoni oli pääpiirteittäin selitetty. Voisin ruveta isona myös balettitanssijaksi (tai sitten en, koska taidan ruveta olemaan jo melko lähellä ammattiballerinojen eläkeikää).

Esityksen alussa ilmoitettiin selkeästi kahdella kielellä, että kaikenlainen kuvaaminen on kielletty, mutta salamavaloja välkkyi silti vähän väliä. Jälkeenpäin toverit kertoivat lähellään istuneista pikkupojista, jotka eivät osanneet olla hiljaa, ja jotka päättelivät meidän olevan jenkkejä. Melkein oikein. On pakko kitistä myös venäläisestä vessakulttuurista: täällä on ilmeisesti niin totuttu reikiin lattiassa, ettei pönttöä osata käyttää, ainakin päätellen keltaisista lätäköistä muuten ihan siistien vessakoppien lattialla.

Paluumatkassa meni ruuhkan ansiosta tovi jos toinenkin. Välillä ajettiin suurin piirtein kolmeakymppiä kymmenisen metriä, pysähdyttiin odottamaan ja sitten taas kymmenen metriä. Asiaa ei lainkaan parantanut se, että edellisestä ateriasta, eli mun tapauksessa ranskalaisista, oli kulunut jo 7-8 tuntia. Kun oltiin pahimmasta ruuhkasta päästy, V kävi pyytämässä että pysähdyttäisiin taas mäkkäriin syömään. Ensimmäinen mäkkäri meni ohi, toisen pihassa ei kuulemma mahtunut kääntymään, mutta kolmanteen (vai neljänteen?) lopulta päästiin, enkä olis ikinä uskonut ilahtuvani niin paljon MacDonaldsista. Kyllä ruoka on onnellinen asia. Nälkä ja pinna kireällä alkoi kai olla itse kullakin: bussikuski kommunikoi lähinnä ärisemällä, ja venäläisrouvat alkoivat jossain vaiheessa valittaa etteivät jaksa kuunnella suomen kieltä enää hetkeäkään. Siinä vaiheessa mietittiin pitäisikö alkaa laulaa jotain suomalaista yhteisrenkutusta.

Mutta Tveriin päästiin hengissä ja (mielen)terveinä. N ja A sekä muutama filologi (joitten nimiä en muista) lähtivät vielä klubille juhlistamaan A:n synttäreitä. Itse olin lähdössä mukaan, mutta portilla totesin etten jaksa, ja palasin takaisin. Enpä silti päässyt nukkumaan asti, koska J tuli meille, ja valvottiin vielä puolenyön jälkeenkin mm. yrittäen ratkaista sitä slovosotšetanien neliötehtävää. Fiksua.

Sunnuntaiaamuna heräsin pirteänä kirkkoon. Mukana oli E:n lisäksi myös joensuulaiset filologit T ja V. T oli käynyt siellä edellisenä iltana nuortenillassa. Mulla ja E:llä on tavoitteena ensi lauantaina mennä kans. I h a n a a  kun siellä on kaikki niin ystävällisiä, kun kaikkialla muualla vieraita kohtaan ollaan vähän ynseitä, ja varsinkin ulkomaalaisia. Heti alussa yksi babuška tuli jutteleen, ja alkuylistysten jälkeen nuorisotyöntekijä esitteli, että täällä on meillä tänään suomalaisia vieraita. Ja taas oli hyvä mieli, kun ymmärsin suurin piirtein kaiken, mitä puhuttiin. Palveluksen jälkeen juotiin teetä, ja juteltiin joittenkin nuorien (tai nuorien ja nuorien; päälle parikymppinen melko tuore aviopari) kanssa, jotka ihmetteli meidän heijastimia. Semmoisia ei kuulemma Venäjällä ole. Enkä ole kenelläkään kyllä nähnytkään.

Äitille ja iskälle kiitos mun nimestä: jokainen venäläinen ymmärtää sen kerrasta ja osaa vielä lausuakin sen oikein, kun taas kaikilta muilta kysytään vähintään kerran, että niin mikä se nimi oli:)

Kotona tein tomaattikeittoo ja esseetä, tosin kyllästyin siihen melko nopeesti ja lähdin naapuriin paistamaan blinejä. Tehtiin oikein kunnon pino kaikilla mahdollisilla täytteillä. Nammm!

Mutta sitä esseetä oli pakko vääntää, ja sitähän väännettiin. Ja väännettiin. Ja väännettiin. Ja valmista tuli, vaikka sainkin V:ltä, joka ystävällisesti oikoluki tuotokseni, palautetta, että on vähän monimutkainen. Nooo, pääasia, että on jotain mitä opettajalle palauttaa. Vai mitä? En kerro moneltako menin nukkumaan. Seuraavan esseen voisi aloittaa ehkä vähän aikaisemmin.

Eilispäivä meni hieman horteessa. Nukuin tuntien jälkeen päikkärit, jotka ei paljoa auttaneet. Käytiin jumpassa, ja oli kylmä. Mutta L oli leiponut pullaa ja se tarjosi kaikille<3 Ja se kävi vielä kirjakaupassa hakemassa mulle ja parille muullekin Gogolin Pietarilaisnovellit. Illalla käytiin tunnin kävelyllä, ja sen jälkeen S tarjosi leipomiaan kaalipiirakoita ja muutakin hyvää. Nam! Yhdeksän aikaan lähdettiin vielä Patersonille kauppaan, koska S ja N tarvi ruokaa, ja meidän talous tarvi vessapaperia. Kaupungilla oli aika aavemaista, kun kaduilla oli vaan muutamia juopottelevia teiniporukoita. Ja kyseessä oli sentään maanantai-ilta.

Nukuin ihan 8 ja puolen tunnin yöunet, mutta tänään on ollut väsympi kun kertaakaan tässä vajailla unilla selvityn viiden päivän aikana. Pitänee mennä tänäänkin aikasin maate. Nyt pitäis tehdä läksyjä, mutta taidan ensin tapella tämän nettiin asti ja sitten lähden ehkä yläkertaan kylään tai teen ruokaa… mikä opiskelumotivaatio? Onko se jotain syötävää?

 

- - -

Ja meinasin muuten pistää kuvia, mutta ne latautuu taas niin hitaasti etten viitti. Taitaa käydä niin, että laitan niitä vasta jälkikäteen Suomessa.