Suihkun loppuvaiheilla alkoi tulla lämmintäkin vettä, sitten kun oli ensin kymmenisen minuuttia juoksuttanut kylmää. Kello 10.10 alkoi ensimmäinen oppitunti Общественная жизнь России eli kutakuinkin Venäjän yhteiskunnallinen elämä. Kurssilla kuuluu kirjoittaa реферат eli jonkin sortin esitelmä jostakin yhteiskunnallisesta aiheesta. Luettiin uutisia ja käytiin viereisessä huoneessa katsomassa tv-uutiset. En ollut onneksi ainoa, joka ei ymmärtänyt juuri mitään. Kotitehtäväksi jokainen sai pikku-uutisen, joka pitää selostaa muille seuraavalla tunnilla. Puolen tunnin tauon jälkeen alkoi pahamaineinen Синтаксис eli syntaksi-kurssi. Kielioppia siis. Lopputunnista arvelen alkaneeni tajuta, että mitä harjoituksissa oikein haetaan.

                     Tuntien jälkeen tuli koti-ikävä-turhautumis-ärsyyntymis-itsesääli-nälkä-väsymys –itku. Typerä venäläinen liittymäkään ei suostunut lähettämään viestiä äitille. Suomalainen sentään toimi.

                     Puolen tunnin vapautunut poru ja lämmitetty edellispäiväinen sieni-sipuli-soppa auttoivat. Niitten jälkeen oli valoisampi olo.

Käytiin noin tunnin kävelylenkillä kaupungilla. Katuja ei täällä aurata, vaan suolataan. Sen ansiosta koko kaupunki on yhtä loskalätäkköä. Kaduilla on siellä täällä kuivempia paikkoja, joita pitkin hypitään eteenpäin.

                     Illalla käytiin vielä ruokakaupassa ja ostamassa toveri A:lle venäläinen puhelinliittymä. Ostin myös jatkojohdon, kirjoituspöytäseinällä kun ei ole yhtäkään pistorasiaa, että saisi tietokoneen ja pöytälampun johdon päähän. Haahuiltiin hetki kodinkoneliikkeessä, ja sitten menin sanakirjan kanssa myyjätädin luokse. ”En ole varma mikä se sana on, ööh, провод? No siis tuollainen kun tuossa teidän pöydälläkin.” Myyjä-täti huusi toiselle, joka meni lasikoppiin näppäilemään hinnan kassaan, ja maksoin luukusta. Sen jälkeen sain ensimmäiseltä myyjältä johdon kuittia vastaan.

                      Kaupantädit ei ole mitenkään erityisen ystävällisiä, en oikein tiedä kuuluuko niille edes sanoa päivää. Toveri A arveli, että meitä ehkä luullaan virolaisiksi ja kohtelu on sen vuoksi tylyä. Seuraavana päivänä yksi opettajista tosin selitti, että Venäjällä on tapana hymyillä vain tutuille, ja niille, joihin haluaa tutustua.